Life's a bitch, mut mä taistelen sen lutkan puolest

Mull' on lupa kävellä kadulla

ainakin vielä

Mull' on lupa haluta muutosta

lupa osottaa mieltä

Mull' on lupa vaatia parempaa

antakaa tietä

Mull' on lupa heiluttaa lippua

olla jotain mieltä

Paremmin ku aiemmin

Kaikki on edelleen vähän kummallista. Epävarmaa ja onnellista (miten nuo kaksi voivat olla samassa lauseessa?) sekä ahdistavaa ja kiehtovaa. Tyhjyys tuntuu päivällä ylitsepääsemättömältä, mutta illalla huomaan ylittäneeni sen jotenkin tai olevani vain turtunut ja alistunut tilanteeseen. Halusin viime viikonloppuna nollata pääni totaalisesti. Ensimmäistä kertaa sitten... aikoihin. Kerrankin kun olin tehnyt jopa kaksi täyttä päivää töitä, halusin palkita perjantaina itseni tekemällä sitä mitä mieli mahtaakaan haluta tehdä. Mutta ei, rauhallinen viikonloppu eikä ketään missään, hukkaan heitettyjä rahoja ja tylsyyttä. Se kostautuu nyt viikolla. Olen aika varma siitä. Tunnen kuinka kateus, viha, katkeruus ja "entinen" minä sisälläni kasvaa ja yrittää saada tahtoaan läpi.

Entinen minä ei ole tutustumisen arvoinen, mutta se on saanut miut ajattelemaan vanhoja aikoja. Ne eivät olleet hyviä. Oli hyviä hetkiä, mutta kokonaisuus on muuta. Oon alkanut kaipaamaan niitä niinkuin ne muka ois kaipaamisen arvoisia, en tehnyt silloin mitään muuta kuin pilasin elämäni, jota olen nyt vaivalla yrittäny kasata ennalleen. Tosiasia on, että se ei tule ikinä olemaan ennallaan sillä minä itse olen muuttunut. Mutta pitääkö minun muuttua nytkin? Miksi edes kaipaan jotain paskakaupunkia ja sitä seuraa missä millään tai kellään ei ole mitään arvoa? Miun pää on ihan hukassa jälleen.

Aika kultaa muistoja on paska sanonta, koska miun muistot sais pysyy paskaisina. Sitähän ne on. Mut jotenkin oon alkanu suodattamaan sen kaiken paskan niistä pois et voisin kaivata niitä ja vaalia hyviä hetkiä. En halua vaalia edes niitä hyviä hetkiä kun ne ei tee nykyisyyttäni milläänlailla paremmaksi. Päinvastoin. Viikon sana on oikeasti: paska. Kaikissa sen muodoissaan. Tälläkin hetkellä lipitän olutta pitääkseni jonkun pahemman poissa. Uskokaa kun sanon, ette halua tietää mikä se tätä pahempi on. Yritän (siinä vasta sana.. sitä meistä jokainen tekee joka päivä, mut harvemmat jaksaa tai onnistuu loppujen lopuks) niinkun yritän joka vtun minuutti, tunti, hetki ja päivä olla jotain muuta, kuin mihin olen tottunut ja välttää sitä mikä on joskus ollut "helppo" ratkaisu tälläiseen fiilikseen.

Proof that I DO go out sometimes

Pyhimystä lainaten:

Perintötekijöitä, vai oman itsen

Sotkema solmu, kiemura polku

Kokonaisen iän kestävä hullutus

Tää on rakkauden tunnustus

Sami minkä tähden housujen polvissa reiät kuljet sun

Silmäsi vastuulta suljet kun

Kuoreesi kätkeydyt ja mä huolestun

Sami kuinka monta kertaa täytyy mun muistuttaa

Ei ruusuu tai ruiskukkaa, ei tähteä, ristii tai kuuta

Ole aina sinä en pyydä muuta

Rata raskas ilman rataa raskaampi

Elämä on paskaa, ei mulla mee paskasti

Ei erityisen, eri päivät erilaisii

Kuten ihmiset, aina kuolevaisii

Samassa hetkessä aamu on ilta

Säästän itseäni elämän seurauksilta

Antakaa siimaa, anna pelastusrengas tai kontaktiliimaa

Tai pameja, mä rakastan pameja

Maailma ei oo sama ilman laseja sameita

Naulaa mut seinään naulaa mut seinään

Koska mä oon mitä mä oon

Ja kylmänä maksalaatikkoo

Tää on kylmää betoniaavikkoo

Ja mä räin ja räin

Ja sä vaan seisot siinä ja sanot; tän on mentävä näin

Turha aineita on glorifioida, mua on niin helppo moralisoida

Alas kurkusta, jos se turruttaa

Mä tiedän monta taipumusta tuhat kertaa hullumpaa

Mä jäin kalkkiviivalle

Mun sisäinen sankari haistatti pitkät piinalle

Ja sano et mun pitäs olla ilman

Ja kainalossa oma pää kuoleman kisaa kilvan

Mä en tunne sitä riemua elämän, joku ehkä odotti enemmän

Mä en venannu mitään mut ketarat levällä makaan ku elämä selättää

Mä tunnen ja tiedän liikaa, kärpäsenä katosta itteeni tsiigaan

Ei oo mitään mitä pelätä, tän rakkauden takia voi sydänkin revähtää

Subuja, mä rakastan subuja

Hikisil lakanoil Samii ei nukuta

Naulaa mut seinään naulaa mut seinään

Koska mä oon mitä mä oon

Ja kylmänä maksalaatikkoo

Tää on kylmää betoniaavikkoo

Ja mä räin ja räin

Ja sä kehtaat sanoa mun naamaa päin

Sami minkä tähden kauas tyhjyyteen katsot vaan

Yhdessä ongelmat ratkastaan

Ei yksillä silmillä voi koko maailmaa hahmottaa

Sami kuinka montaa kertaa täytyy mun muistuttaa

Ei ruusuu tai ruiskukkaa, ei tähteä, ristii tai kuuta

Ole aina sinä, en pyydä muuta

Ja kylmänä maksalaatikkoo

Tää on kylmää betoniaavikkoo

Ja mä yskin ja yskin

Ei oo muuta tietä, ei muit selityksii

Ja peilissä kasvot on puhtaat

Mut passikuvassa mustaa, pilveä kannan-nan-nan-nan

Mut kaikille anteeks annan

Niin.. Naulaa mut seinään koska mä oon mitä mä oon. Mut kukaan ei sano sitä ääneen mitä miä oon, kuinka hassua. Ihanku se ei olis totta kun siitä ei puhuta ääneen. Naulatkaa mut seinään.

Menneisyyteni viiltää, mut samalla hohtavan hopeisilla reunoilla menneisyyteni kiiltää

Aamu alkoi, miä en ehtiny mukaan

 On tää aika hullua tämä elämä. Sana hullu nyt muutenkin mielessä koko ajan, kun ei meinaa kestää elämää selvinpäin, mutta sekaisin olemalla se ei ole edes elämää. Lisäks kuuntelen Jujun uusinta levyä repeatilla... Minkäs sille voi, et se on niin hyvä. Ahdistaa, mut onneks siihen on lääkkeitä nykyisin. Ihan määrättynä vieläpä. Ja huominen jännittää huonolla ja hyvällä tavalla: Sain iskältä töitä. Rakennustyömaalta. Hahah, jos miusta nyt mitään apua siel edes on. Mut uusavuttomuudestani mainitessani iskä sanoi, että sielä on mm. keittiön purkua eli "kai siä nyt paikkoja hajottaa osaat?" lisäksi onpahan tekemistä nyt pariks päivää ja siitä vieläpä saa rahaa. Kiitti iskä <3

 Sitten semmoinen asia, että tää tyttö on taas lähtenyt kokeilemaan josko tuosta mielenterveyspoliklinikasta olis tän toisen klinikan ohella apua. Klinikka sielä klinikka täällä äh, mut eipä voi valittaa ellei edes yritä. Sain sieltä lähetteen ravintoterapeutille, josta toivottavasti olisi apua syömisen kanssa. Ei ole koskaan tullut moisella käytyä niin aattelin kokeilla. Tulee vaan mieleen "tätä et saa syödä, tätä saat. Tämä on terveellistä, tämä ei" -hoennat, jotka jo jokainen varmaan tietää. Nooh, katsotaan.

Olin viime viikonlopun yksin kotona ja ilman lääkkeitäni. Panikoin perjantaina ihan tosissani kun tajusin, että jään  y k s i n  ensimmäistä kertaa... öö... no aikoihin. Onneksi illaksi oli tekemistä ja hyvä ystävä tuli paikalle hädän hetkellä, piti seuraa sekä kuunteli kyselemättä typeriä koko ajan, koska tiesi tilanteen. Lauantaina olo olikin jo parempi ja popitin nupit kaakossa innoissani siivoillen koko päivän. Eli kyllä näköjään osaan olla itekseni vaikka toinen olisikin jossain maailmaa mullistavilla festareilla, kunhan en mieti sitä asiaa siltä kannalta. Ei pidä ajatella "olen yksin, vietän tylsän viikonlopun kotona ja en näe ketään, ahdistaa ja masentaa, paniikki iskee" koska silloin siitä viikonlopusta tosiaankin tulee semmoinen. Tai ainakin omalla kohdalla noin meinasi käydä ja osittain kävikin. Kaikenkaikkiaan viikonloppu oli loistava siltikin, tekemällä oppii jnejneplapla.

Taivaallinen juoma

Tässä yks miun perjantaipäivän piriste Mr. Remu

Onneks kesä on vasta aluillaan ja maailma avoinna. Tää on nyt tämmöstä katselua mitä tässä tulee saatua aikaan ja keksittyä. Mistä lyödään vetoa, et kesän lopulla kirjotan "mihin se kesä meni??" haha. Mut tää on hyvä päivä. Hemppa kiittää, kumartaa ja toivottaa hyvää keskiviikkoa!

Hello June

 Valvottaa ja ukkeli nukkuu ja miula on tylsää niinpä ajattelin tulla tänne tarinoimaan viime aikaisista tapahtumista. Elikkäs olen muuttanut (tai siis en oo enää asunnoton) ja asunto on ihana plus jaan sen poikaystävän kanssa. Ihmeellisen hyvin sopeudun asumaan toisen ihmisen kanssa... Kyllähän tää tosin välillä on vähän.... noh... sietämistä (arvatkaa kuka siivoo, koska on rahaton, ei käy töissä tai tee muutakaan järkevää päivisin kun toinen on töissä ja maksaa kaiken). Mutta niin jokaisella on omat huonot/hyvät tapansa ja muut semmoiset. Niin myös miulla. Pieni perfektionisti. Kunhan vaan saan oikein kunnolla otteen tuosta koko ajan kytevästä sisustusinnosta niin annan palaa. Toisaalta meneehän tämä tällä pikkuhiljaa niin hyvää tulee -tyylilläkin. Jokatapauksessa on ihanaa asua keskustassa, omistaa oma parveke, keittiösaareke, erillinen makuuhuone, oma pesukone, kaikkia pieniä ja isoja tavaroita ja muutenkin täällä on niin paljon tilaa olla vaikka aika pieni kaksio onkin.

Huomasin myös, että kesä alkoi joten me ollaan käyty rillaa ja uimas ja saunomas ja grillaa ja grillaa ja grillaa. En edelleenkään pidä ötököistä, mutta jostain selittämättömästä syystä ne tuntuvat tykästyneen miuhun joka vtun kesä. Rrrrgh... Ulkona on tullut siis oltua kaikesta huolimatta, yöllä hilluttu kaupungilla tai metsässä. Alkoholin kulutus on kyllä hienoisesti kasvanut näin kesän tultua... eehhehee. Kukaan muu huomannut samaa?

Säynätillä

Tuli käytyä taas Nilsiässä kavereiden mökillä vähän kalastaa, uimas, saunoo, jännittämässä MM-jääkiekon finaalia (prkleen lahjotut tuomarit jupinaajupinaa) ja nauttimassa sivistyneesti väkeviä alkoholipitoisia virkokkeita sekä keuhkosyöpää. Tokana päivänä kärsin niin infernaalisesta krapulasta, että se päivä meni vähän niinkuin pelätessä kuolemaa. Takaisin tullessa vierailtiin kuopiocityssä (tuli vähän harhailtua kiitos nykyteknologian eli navigaattorin, joka ei osannut suunnistaa sitten yhtään, mutta tulipahan ajettua ympäriämpäri kuopiota) lisäksi tämän kaiken ansiosta saatiin todeta, että fiestalla pääsee kuin pääseekin pidemmille matkoille ja parhaimmillaan 140km/h ilman, että se hajoaa. Haluan lisää roadtrippei.

Matkalla <3

Naisvuorella oli hiljaista aamun sarastaessa

 Sitten aina välillä seikkaillessa törmää kaikkeen jännään ja tapahtuu tälläistä kuin esim nyt: hämmästyin, että aurinko paistaa ikkunasta ja tajusin, että on aamu. Mutta toisaalta kello on vasta puoli viisi... En tiedä tuleeko tästä uneton aamuyö, mut houkettelis suuresti vaan keittää kahvia ja mennä juomaan auringonpaisteeseen tuohon parvekkeelle ja kuuntelemaan hiljaista kaupunkia. Hmm, sounds like a plan. Onpas kunnon tämmöinen "don't worry, be happy and everythings gonna be allright" -fiilis. Mieletöntä. Voisin parantaa maailman, haha.

Kaverikuva

Perjantaina juhlittiin rakkaan ystävän synttäreitä, joten oli lupa tälläytyä ja komento kuuluikin, että pitää vähän kuin "yli"pukeutua. Joten jee, naisena pääsin tekemään sitä mitä naiset yleensä tykkää tehdä.. Jota tosin itse hyvin harvoin teen. Kiharat, juhlamekko, kengät, meikki plaplapla koko paketti. Oli kivaa ja näki vanhoja tuttujakin, toisinsanoen sosiaalisoiduin pitkästä aikaa oikein kunnolla. Hehee, poikaystävä puhuu unissaan, hirmunen papatus kuuluu makkarista. Kovin ei kyllä mistään saa selvää, muta villiltä kuulostaa. Nukuttaispa itseäkin... Vaan ei. Niinkun ei viime yönäkään. Enkä haluais turvautua unipilleriin, koska nukkuisin koko huomisen (eli tämän) päivän. Ehkäpä järjestelen hyllyjä tai lataan musiikkia tai leffoja tai piirustelen jotain tai täytän tälle kuulle toimeentulotukihakemuksen. Tavallaan hyvä fiilis vaikka ahdistaakin että tulee valvottua, mutta tuntuu niin vapaalta. Että on koko päivä aikaa tehdä mitä haluaa. Ja parasta on, et se on totta.

Let's party