New direction

Ihmeellistä, yhdeksäs päivä Mikkelissä enkä ole kuollut tylsyyteen, ahdistukseen, yksityisyyden puutteeseen, velvollisuuksiin tai muihin painostaviin stressitekijöihin. Tosin velvollisuudet Savonlinnassa huutavat taukoamatta pään sisällä olemassa olostaan. Joten vuoden vaihteen jälkeen eikun pakkaamaan, taistelemaan tuista ja muuttoajasta. Paaaljon pelottavia virallisia virastovierailuja ja -puheluita edessä. Eteenpäin, sanoi mummo lumessa jne...

Miljoona asuntohakemusta, yhteydenottopyyntöä, valkoista valhetta ja infernaalista stressi/ahdistuskohtausta myöhemmin voin tunnustaa, että olen ehkä saanut tänä päivänä aikaan enemmän elämäni eteen kuin moneen viime kuukauteen.Ahdistaa kyllä edelleen. MUTTA. Tällä kertaa, jos vaikka en turruttaisi päätäni jollain aineella, jonka aiheuttama kemikaalinhuuruinen onnen ja keveyden tunne kestää vain hetken ellei ota lisää ja lisää, jolloin joutuu semmoiseen kivaan kierteeseen, että pikkuhiljaa kaikki onkin mennyt päin vittua ja sit vaan herää siitä horroksesta tajuamaan tosiasiat.

Mitä paremmat nousut, sitä pahemmat laskut.

Ehkäpä pidempi aikaisten ratkaisujen tekeminen olisi nyt se mitä tarvitsen. Kunhan vaan uskaltautuisin sitoutua elämään. Ja antaa elämälleni muutakin sisältöä kuin myrkyt ja niiden ympärillä pyörivät päivät. Siksipä ne asuntohakemukset sun muut suuntasinkin kotikaupunkiin.

Mikkeli tekee tällä hetkellä hyvää. Olo on terveellisempi. Vaikkakin tunteet ja olot heilahtaa ääripäästä toiseen päivittäin, sama pää miulla on täälläkin, olen rahaton ja kohta kulissielämäni paljastuu niin oon silti oudolla tavalla onnellinen. Ei tee mieli palata samaan kaavaan, johon jämähdin Savonlinnassa. Aika siellä oli mahtavaa enkä vaihtaisi mitään, mutta nyt haluan ja tarvitsen muutosta. Saattaa jopa tuntua, että olisin valmis moiseen.

Sietämätöntä, kun silti pelkään jo milloin taas ahdistus, epätoivo, luovuttaminen vie voiton. Annetaan elämälle mahdollisuus.

Heli kiittää ja kumartaa. Hyvää uusinta vuotta 2014!

We need snow for christmas

Hmm vettä sataa ja on superpimeää.

Sain häädön.

Tänään on jouluaatto.

Going to place called: Error

Pyhimys - Nyt

Mä oon matkustanu junalla kuuhun ja takasin, joka kerta rankemmin taivaast alas palasin. Äiti soitti poliisit, ne vei mut pois, vaikkei mulla suljetulla kuukautta ois.

Mun iskä sano et mä oon kunnos, lepositeissä, sisälläni tunteiden tungos.
Mut nää on vaa oloja, antakaa mun mennä. Itse perkeleeni kesytän vaik kotona on tapettien kuviotki liian levottomia.
Aivotoiminnast ei pidetä lomia. Tein turhaan taas itsarin, siihen suuntaan vihjasin et, jättäkää jo rauhaan tai tehkää se lobotomia!

Mä en tienny miten pysähtyy, nauttii hetkestä. Mieli teki omat esteensä, juoksen karkuun tai juoksen perässä, aistit tylsinä mut hampaat veressä.
Vaikka yritin ei aika pysähtynyt viisareissa roikkumalla. Nyt on valkeat seinät ja kukat ikkunalla, voisinpa juoksennella auringon alla.
Mä murrun joka kerta sisältä kun, maapallo pyörähtää ympäri mun. Tässä nyt. Tässä nyt.Tässä hetkessä elämäsi sun.

Mitä minä kuuseen kurkottaja huolin, turhaan murheet paino mua jo ennen ku mä kuolin. Ne kerkee murehtii ku napsahtaa, katajaan kapsahtaa, ku potkin alta nurin tuolin. Ihmisparka, mieli vielä tiedolle arka, maksatko mietteistäni markan. Aamulla asennettiin aivoihin salpa... Ihmishenki on niin halpa.
Elämä on puoliks typerii unelmii, puoliks harmaata vastuuta, tilastolukemii. Mummo toi kukkapuketin. Jos sä viet mut pois mukanas, laitan ympärille rusetin.
Lisää vettä myllyy, lisää muiden päätöksiä, piikkejä pyllyy. Mun mieli kyllästyny myrkkyy, mä kutsun tohtoritädin mun kans kylkiäiskylpyy.

Mä en tienny miten pysähtyy, nauttii hetkestä, mieli teki omat esteensä. Juoksen karkuun tai juoksen perässä, aistit tylsinä mut hampaat veressä. Vaikka yritin ei aika pysähtynyt viisareissa roikkumalla nyt on valkeat seinät ja kukat ikkunalla. Voisinpa juoksennella auringon alla, mä murrun joka kerta sisältä kun, maapallo pyörähtää ympäri mun. Tässä mun. Tässä hetkessä mun.

Hit the esc-button

Tuon näkymän haluan ottaa mukaani, kun muutan. Ja huom: kun, ei jos.

 

When you fall...

....and don't get up.

Kuinka kauan ihminen jaksaa räpiköidä päivän läpi, vain jotta alkaisi uusi mitätön päivä? Ja sama toistuu. Päivät sekoitetaan toisiinsa ja ei ole yötä tai päivää. On vain hetki hetken jälkeen.
Miksei jaksa haluta tarpeeksi lopettaa elämänsä hukkaan heittämisen?
Miten voi jaksaa pitää esitystä pystyssä ja toistaa samoja valheita, kun ei niistä tule totta vaikka kuinka hokee.

Miksi ei ole rohkeutta?

Kuvajaisia ja väsymystä

Olen väsynyt. Kämpilläkin meni hyvin tähän päivään saakka, ei ahdistanu niin paljoa. Tulee varmaan näillä näkymin siis karattua parin päivän sisällä muualle.

On tämäki kyläpahanen, kun nykyään Mikkelikin alkanut tuntumaan paremmalta paikalta, siis hei haloo miä sanon noin MIKKELISTÄ... Huhhuh. Vietin siellä syysloman ja tulin takaisin kämpille, pari päivää täällä ehdin olla kunnes ahdistus ajoi takaisin. Viikonloppuna tulin taas kämpille. Pitää varmaan huomenna alkaa laittaa autoa kuntoon ja pestä pyykkiä ynnä muuta karkumatkavalmisteluja... Huaah.

Hyvästejä

 "Puhelinlaitoksen kohdalla isolla tiellä jäänyt kissa auton alle. Olisiko juuri tuo alla mainittu"

 Miun ilmoitus oli alapuolella. Eihän se ole varmaa, että kyseessä on juuri minun Muskani, mutta.. Oon väsynyt tähän ikävään. Sattuu. Paljon. Mut joskus miun on päästettävä irti. Lopettaa toivossa ja odotuksessa eläminen, kun se vaan kiduttaa.

Heihei pikkuiseni, missä oletkin..

Mene, ole, tee, yritä.

Ooo, rakasta, rakasta, rakasta mua
Eilen vielä päätin elää ilman sua
Hei anna jo mennä, anna jo mennä, anna jo mennä
Tartu mun vapauteen
Rakastan, rakastan, rakastan sua
En todellakaan tiennyt tää voi tältä tuntua
Hei anna jo mennä, anna jo mennä, anna jo mennä
Tartun sun otteeseen

Rakkaus ei oo sokea
Se ei aina vaan osaa katsoa
Kenen luokse kannattaa saapua

En ole käynyt koulussa, en ole maksanut vuokraani enkä tosiaankaan ole vienyt kirpparille tavaroita vaikka ne kaikki ovat jo asunnossani, en ole vastannut outoihin numeroihin, en ole ottanut tukihenkilöön yhteyttä, en ole soittanu koululle kertaakaan poissaolostani, en tiedä miten jaksan maanantainakaan, en ole maksanut velkojani, en ole kertonut vanhemmille miten paskasti oikeasti menee, en ole tehnyt mitään järkevää saati tilaani edistävää vähintään kahteen viikkoon ja saan valehdella joka ikinen päivä vähintään yhdelle uteliaalle ihmisille elämästäni kuinka hyvin on yritetty. Miä en jaksa.

Huonojen valintojen ilmentymiä

En kerro teille mitään muuta Aku Ankka -päivästäni kuin, että kehoitan vastaisuudessa ajattelemaan kahdesti. Itseäni kehoitan. PERKELE.

Tämä tytsy opiskelee nykyään, käy koulua ja suuntaa kohti artesaanin papereita. Jo kaksi päivää, molempina tosin kolme tuntia myöhässä enkä ole vielä uskaltautunut ruokalaan. Ahdistus on ollut valtava ja vähän väliä tulee tunne, et miks miä oikein yritän. PÄÄ KIINNI PAINAJAINEN. Ja just, radiossa Elli laulaa siitä, jos mun pokka pettää. Ei se petä. Miulla on vahva pää.

Eilen tein sormuksen ja kiillotin kaksi vanhaa uuteen uskoon

Tänään alkoi kivikurssi, mut miä jatkan viime keväänä vai talvena? jaa-a.. kesken jättämääni stressikiveä. Nyt tulee miun biisi muuten radiosta; no mä tuhlaan tuhlaan tuhlaan kaikki pois... dints dints. Joo suomipoppi soinu koko päivän, huomenna voi olla havaittavissa vakavia, pysyviä mielenterveydellisiä vammoja. Oikeesti se on huippu. Mut tosiaan se kivi. Joo... Kivi. Siinä asia, jota minä en hallitse ollenkaan. Edes alkeita. Kröhm.

Minun pitäisi olla nukkumassakukkumassa kuu-ukolle ja jahtaamassa nukkumattia, mut shh, älkää kertoko järjelleni.

Nosta katse taivaaseen
sieltä leijun hiljalleen

Tee minusta täydellinen
tee minusta taas ihminen
ja vedä viiltos peittoon pettymyksien

Miua hieman epäilyttää ja pelottaa tää ilta/yö, kun miulla on vähän semmonen aavistus... Tai siis miulla on semmonen pien fiilis tuolla korvan juuressa. Aiemmin kun on ollut tämmöinen kutkutus, niin oon päätynyt tekemään suuruuden hulluja, harkitsemattomia ja usein enimmäkseen lopputulokseltaan negatiivisia tekoja. Hmm, olemme jännän äärellä. Hyvin jännän. Miun on nimittäin tehnyt mieli leikata keesi takaisin aina silloin tällöin, mut se mielihalu on yleensä onneksi mennyt ohitse ennenkuin oon ehtinyt tekemään mitään peruuttamatonta. Mutta nyt... Heehhhehehee. Ei. En saa. Ei.

Sunnuntaipäivän mallini: Miss Miina

Soskun ja kelan tukiasiat on onneks hoidossa, miun vaan täytyy odotella ruohon kasvamista. Ja kirppispyödänkin sain vihdoin ja viimein varattua perjantaista lähtien. Perjantai 13. päivä yeah. Huomenna kamoja sinne koulun jälkeen ellen kuole uupumukseen, siihen tämä vahvasti alkaa nähtävästi menemään koska olen juurtunut kiinni tähän keittiön tuoliini. Ruokaa kyllä on pakko saada ja OIH! Miulla on juustosnäksejä! Omnomnomnommm.... Ne menee tarpeeseen. Vaaka huuti hädintuskin sitä neljääkymmentkahdeksaa. Et eiku mutustaa epäterveellisyyttä.

Ja juuri huomasin, että tämä kuva on otettu päivälleen tasan vuosi sitten.

En osaa sanoa enää sanaakaan.

PMMP - Toivo

Se heti unohtui
vaikka kuulema kaikki puhui
Ei puuttunut kukaan
ei tullut pihaan muutenkaan

Vain huoneentauluks jäi
sun uuden elämäsi lupaus
Se oli jotain muuta
kuin mahan nahan alla antabus

Toivo, toivo
Ilman sitä ei voi elää
Armo, armo
Ilman sitä ei eloon jää

Onko sillä tunteet
itkikö se verhon takana
kun lapsi sanoi
vielä täytyy hyvästellä maailma

Minä sanoihin väsyin
väsyin niitä asettelemaan
Sulle anteeksi mä annoin
ja nyt annan ihan kelle vaan

Tahto, tahto
Ilman sitä ei voi elää
Lohtu, lohtu
Ilman sitä ei eloon jää

Ja tuuleen tunnustetaan
kaikki paha pois
Sen lehden tuuli lukee
kääntää sivua
Se ala ei alusta
vaan lopusta Sen jälkeen on aamuja
Huomenta maailma

I like to move it move it

Kappas kehveliä, jokaisesta asunnosta mitä hain niin oli tullut ilmoitus. Kaikki ovat vielä vapaana ja niitä pääsisi katsomaan (mitä siis olin toivonutkin) ja kaksi taisi kysyä lisätietoja minusta, että opiskelenko plaplapla. Jospa pääsisin huomenna/maanantaina asuntokierrokselle ja pääsisin tältä vihaamaltani-rakastamaltani kadulta vittuun. Toivotaan, että auto toimii.

 Ja miua stressaa. Ahdistaa. Tahdon lemmikin. Ihan sama onko se  pupu vai kala, mut lemmikin minä tarvitsen. Tuun hulluks yksinäni täällä. Muskaakaan ei oo kuulunut takaisin...

Ja miulla on välillä niin yksinäinen olo, et haluaisin nukkua elämäni ohitse. Ei kovin moni huomais.

Entäs sitten maanantai? Jännittää jo niin maan perkeleesti, että feilaan tuon koulun aloittamisen... Että kaikki, joiden mielipideillä ei ole vittujakaan väliä, tuijottaa ja supisee. Että opettajat ja oppilaat esittää liian vaikeita kysymyksiä siitä missä oon ollu, mitä tehny ja aaargh. Miks ees mietin tämmöstä? Jumalauta naurettavaa itsensä piinaamista ja turhanpäiväistä paskaa! Miähä vaan meen sinne ja saan ruokaa joka päivä ja teen mitä sanotaan ja valmistun. That's it.

Lazy eyes

Miten tuntuukaan päivä, viikko tai kuukausi niin tunteettoman ei miltään? Puoli vuotta, kenties kauemminkin, mennyt tajuamatta sen kummemmin ajan kulkua kuin oman elämän tyhjyyttä. Päivät ovat joko nukkumista ja syömistä neljän seinän sisäisessä yksinäisyydessä tai pään kasassa pitelemistä. Onhan niitä hyviä, ihania ja ikimuistoisiakin päiviä ja viikkoja, mutta loppujenlopuksi muistat vahvimmin sen yhden tunteen: yksinäistä ollakseen yksi näistä.

Kesä, älä lopu vielä.