keskiviikko 15. tammikuuta 2014

So long Savonlinna!


Vähän sekavia fiiliksiä. Mut päällimmäisenä tuntuu hyvältä, helvetin vapaalta.

Tulee kyl jollain sairaalla tavalla ikävä sitä tutkintojen huurustamaa kämppää.. Viimeiset hetket asunnosta voisin kyllä unohtaa, ei se enää koti silloin ollut. Ahdistusta, vihaisia ihmisiä, kaaosta ja psykoosia. Pthyi. Mut ne hyvät hetket ja muistot.. mmm voi niitä. Siellä tuli moni kokeneeksi monenlaisia oloja ja hetkiä. Iltoja ja aamuja, päiviä ja öitä. Huhh, välillä ihmettelen miten sieltä selvittiin uloskaan (itseasiassa viime talvena ei selvittykkään, hehehee) luolaelämää.

Aikansa kutakin kuitenkin eli lempparin prepaidjäbä -pysti siirtykööt nyt jollekkin muulle. Miä haluan asunnon, jossa tullaan käymään kahvilla, tehdään ruokaa, katsotaan leffoja, pidetään illanistujaisia ja lojutaan darrassa. Kaipaan kaikkea normaalia tekemistä. Tosin en ole edes varma osaanko enään olla normaalisti, mutta en malta odottaa että pääsisin sisustamaan, kokkaamaan, ruokakauppaan, lainaamaan kirjoja, piirtämään ja maalailemaan, kuuntelemaan musiikkia, pelaamaan, keittämään aamukahvia, ompelemaan ja lukemaan lehtiä. Jännittää.

Kuka tietää minne tieni vie, minne teen oman pienen maailmani. Aika näyttää.

tiistai 7. tammikuuta 2014

Nään kaiken kahtia, mustaa ja valkost, unilääkkeit ja kahvia


Ääripäästä ääripäähän, vejä tästä aivot jäähän. Jee, eiks oo hieno runo. Ei, minuu ei vituta. Ehei. Haluan vaan pois täältä, oman kivan asunnon jostain kaukaa ja olla normaalisti. Ehkä joskus nähdä joitakin ihmisiä ja käydä kaupassa, maksaa laskuja ja täyttää hakemuksia. En tiedä enää minne haluan muuttaa. En ainakaan tänne jää, mut oon alkanu miettii et mitä miula on missään muuallakaan? Sama pää kulkee kuitenkin mukana. Voisinhan miä asua sillan toisella puolella ja olla normaalin epänormaalisti sielä... Vai voisinko.

Heitä homo voltti. Perkele. Miä justii heräsin, en voi käydä nukkuu uudelleen kello puol neljä aamu yöllä. Ihan siitä syystä, kun tosiaan aamulla on tuo suurensuuri häätö edessä. Ja siis ei varmana ole. Ai eii vaaaii... Oliskii puhelin jo niin vois jopa sinne soittaa. Oon saanut ihan helvetin paljon aikaan täällä, pakannu, siivonnu, tehnyt joo toooosi paljon. Vitut olen. En osaa saada aikaan mitään varsinkaan yksin. Oon niin vitun vammane, uusavuton ja tykkään nähtävästi valittaa tekemisen sijasta. Todella tunnen ylpeyttä itsestäni. Naurettavaa meininkiä. Tää tuntuu ihanalta ja kumpa putois piano päähän.

Miä rakastan miun elämää nyt.




lauantai 4. tammikuuta 2014

Laulu mätänevän kapitalismin ideologisesta ylärakenteesta

Heijaheijahei... Sain vissiinkin asunnon Mikkelistä, jos ei nyt tuu jotain tositositosi ihania ylläripylläreitä. Mutjoo nykyisestä kämpästä pitäis olla elämä ja kamat veke tiistaihin mennessä. Kyllä. Aivan oikein luit, tiistaihin 7.1. mennessä. Vajaan kolmen viikon aikarajan sain muutolle (helvetillisen hyvät joulut, pyhät ja uudetvuodet vuokranantajallekki vaan joo) että tota fuck the what. Eihän siinä muuten mitään, mut mikä vitun aika on just joulun alla haluta asunto takaisin noin lyhyellä varotusajalla. Ei voi muuta sanoo, ku vittu THÄNKS.

Huomenna tai siis tänään Savonlinnaan hoitamaan pari miljardia kiireellistä, helvetin ahdistavaa ja vaikeeta asiaa. Hipvitunhei. Positiivinen ajattelu perseeseen, leuka rintaan ja kohti uusia pettymyksiä. Eiku hetkinen... Oon itse yks iso pettymys. Ehkäpä siis sittenkin huoraa turpaan ja päätä patteriin, hei!
Ja sitten parempiin ainei..aiheisiin. Joulu ja pyhät oli ihanaa terapiaa tälle päälle. Kuten koko tää aika tääl oikeestaan. Ihmisiä, ruokaa, unta, sukulaisia, ruokaa vähän lisää, ällösöpöyttä ja niin. Vois sanoo, et paljon parempaa ja normaalimpaa elämää.

Hyi pusuja <3
Plus tää uusivuosi oli ihan sairaan taivaallinen, suorastaan orgasminen. Ah. Erittäin hyvällä sekä pienellä ryhmärämällä, iloisella juhlamielellä ja oikeilla eväillä muodostui legendaarinen ilta. Itselle ainakin jäi hyvät vibat mieleen. Kaupungin ilotulituskin tuli seurattua aitiopaikalta. Eikä unohtunut myöskään yleisen paheksunnan aiheuttaminen. Awesome memories <3

Tosin edellistä ei ollu kovin vaikeeta ylittää edes kehnolla illalla... Vuosi sitten tuli oltua hyvin vahvasti alkoholilla huurutetussa savonlinnan villissä yöelämässä ja ilman minkäänlaista kontrollia itseensä. Tai jalkoihinsa. Joten 1+1 = pääsin ekaa kertaa lanssin kyydissä baarista ommeltavaksi ensiapuun. Hehehee... Muistan sanoneeni ambulanssissa, ettei miulla oo varaa rälläillä tämmösellä. Hyvin vähäisiä ja hyvin hämäriä muistikuvia, mutta sairaalasta lähdin kämpille jatkoille (fiksua joojoo) viisi hienoa tikkiä silmäkulmassa komeampana. WELL DONE, mut mitäpä väliä. Oli nimittäin helvetin hauskaa. Ainakin siltä osin mitä muistan.

Tällä kertaa kukaan ei toheloihu sen kummemmin itseään tai muita eikä päätyny poliisin hellään huomaan ja kaikki oli hyvissä fiiliksissä. Ja kirjaimellisesti löysin pyörän. Keskeltä katua, kumossa ja ilman lukkoa. Parempi kotimatka, kiitosta siis vain.
Got to go with the flow. Tässä ja nyt. Hemppa kiittää ja kuittaa, palataan astialle lähipäivinä.